Kaikelle on vastakohta. Kaikelle on tarkoitus. Asiat järjestyvät aina. Elämä kantaa. Usko itseesi.
Paljonko näitä latteuksia riittää?
Ymmärtääkö kukaan miten paljon vastaavanlainen fraasi satuttaa. Merkityksetön korulause kun et keksi muuta? Miksi vaivaudut edes esittämään, että välität? No minäpä kerron. Haluat ilmaista välittämisesi jotta minulle tulisi rakastettu olo. Vaan onko se välittämistä kun luettelet latteuksia ja poistuessasi huikkaan: "Pärjäile".
Ei.
Ei todellakaan.
Kun päivä taipuu iltaan, pääset viimein pitkäksesi ja kertaat päivän tapahtumat. Vain sinun mieltäsi lämmittää kun koet auttaneesi minua. Todellisuudessa olet saanut minussa aikaan ajatusketjun joka johtaa uuteen umpikujaan. Uudenlaiseen toivottomuuteen.
En odota sinulta fraaseja.
En lohdutusta.
En olkapäätä.
En kuitenkaan selviä yksin. En ole sinut oloni kanssa jotta osaisin olla yksin. Tarvitsen sinua. Tarvitsen korvat ja läsnäoloa.
Saatan olla pelottava. Saatan työntää luotani todellisia auttajia. Vain koska suojaan itseäni kaikelta. Todellista minääni olen varjellut niin kauan kuin muistan. Uudet ihmiset eivät näe sitä koskaan. Eikä se ole edes iso asia. Ei sitä näe edes oma äitini.
Yritän seisoa omilla jaloillani ja olla riippumaton. Kun omat jalat eivät kanna haluan voida luottaa.
Pystynkö siihen?
Anna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti