Miksi tuomitset?

Miten edes uskallat kritisoida ja arvioida minun ratkaisujani? Kuka on antanut sinulle luvan puuttua elämääni?
Enkö olekkaan aikuinen? Enkö olekkaan itse vastuussa? Sanot tuota välittämiseksi. Minusta tuo on holhousta. En kaipaa sinua jos et muuhun pysty. Tarvitsen kuuntelijan ja ymmärtäjän. En komentelijaa ja kotrolloijaa.

Kun olen niinkuin itsestä hyvältä tuntuu sinä kitiset. Oletko sinä koskaan kokenut ahdistusta? ET!
Oletko sinä koskaan vakaasti päättänyt, että tänään on se päivä kun riistän hengen itseltäni? ET!

Miten siis voit edes väittää ymmärtäväsi?

Vaikka itken lohdutomasti. Huudan ja kiljun oloani, et ymmärrä. Et näe sitä tuskaa mitä kannan sisälläni. Vai etkö vain halua nähdä sitä? Et uskalla myöntää, että sinun lähipiirissäsi on joku näin sekopää.

Kaikki tuntuu pahalta ja ahdistaa. Kuulen tuon kliseen "Ota itseäsi niskasta kiinni ja ryhdistäydy!" Ilman muuta. Heti kun kerrot miten otan itseäni niskaska kiinni, kun en jaksa edes nostaa sormeani. Luulet, että tämä on oma valintani. Uskot että olen vain laiska kun en nouse sängystä, enkä syö. Kuvitteletko, että huvikseni jätän hiukseni pesemättä ja hampaani harjaamatta?? En vain pysty siihen. Haluaisin, mutta en pysty.

Anna

Vastoin järkeä!

Miksi et voi koskaa uskoa? Miksi et voi luottaa itseesi?

Aistit nuo suuret tunteet, mutta et halua uskoa niihin. Tunne on niin lähellä, että voit koskettaa sitä. Tunne tuoksuu huumaavalle ja saa sinut valtaansa. Se on tapaamisia ja naurua. Ihmisiä ja välittämistä. Ei kellään ole näin paljon rakkautta ympärillään.

Miksi siis pakenet? Mitä sinä pelkäät?

Näetkö sinä sen miten sisälläni kuohuu? Haluan sinun näkevän tämän kaiken. Kasvoni eivät paljasta mitään. Sinun täytyy kysyä, tahtoa tietää. Uskaltaa nähdä, kuulla ja tuntea. 

En tahdo luovuttaa. En tahdo päästää irti. En tahdo. Kuitenkin löydän itseni aina uudelleen tuolta reunalta. Väittelemästä itseni kanssa siitä kuinka paljon minulla on syitä jäädä tänne.

Anna