Mikä minut määrittää? Kuka sanoo mitä minun kuuluu tehdä? Kellä on valta sanoa mikä sanoistani on valhetta? Miten voin koskaan kokea mitään? Keltä voin kysyä?
Kehen voin luottaa ja kelle uskoa kaikkeni? Jaksaako kukaan kantaa kanssani tätä kaikkea mitä olen kantanut yksin jo monta vuotta? Paljonko voin kertoa ja kenelle?
Luulin sinun olevan ihminen joka ymmärtää ja johon voin luottaa. Vaan kun aloitan, et kuuntele. Aloitan uudelleen, et kuule. Joten annan itseni olla. Olkoon kun ei kerran kiinnosta.
On toki paikkoja joissa minua kuunnellaa ja tulen kuulluksi, mutta onko sillä kuitenkaan merkitystä? Jos ystäväni ja läheiseni eivät kuule, kuuntele tai näe pahaa oloani. Mitä järkeä tässä kaikessa on?
Kai minussa itsessäni on se suurin vika. Kun on kaikkein pahin olo en osaa sanoa sitä kellekkään. Olen vain hiljaa. En osaa soittaa kellekkään jos olen yksin kotona ja kaipaan seuraa. En vain osaa.
Voit olla niin lähellä. Kiinni minussa. En kuitenkaan ole edes samalla mantereella. En uskalla. En usko olevani sen arvoinen.
Anna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti